Onpa tämäkin päivä nähty.
Siis siinä mielessä, että joskus viime vuoden loppupuolella tuonne sivupalkkiin laittamani tenttikalenteri on käymässä tarpeettomaksi. Kävin tänään tenttimässä toiseksi viimeisen kurssin hyvin epävirallisesti toimiston nurkassa, ja ehkä se meni läpi. Listan viimeinen kurssi ei ole välttämätön, ja tentin sen "joskus" - sen takia ei siis tarvitse valvoa iltaöitä eikä ährätä harjoituksia kovalla kiireellä. Joutaa koko kalenteri roskakoriin.
Toivottavasti uudet opit pysyvät takaraivossa, ja jos vaikka kesän niitä käyttää, tulevat oikeasti osaksi omaa osaamista.
Tämä viikko menee lasten koulun loppuja odotellessa, kevyesti kollegoja tutkimukseen liittyvän kokouksen merkeissä tavatessa ja kirjallisia töitä ihan vähän tehdessä. Viikonloppuna tapahtuvaa puolison ja 10-vuotiaan matkalle lähdön valmistelussa. Ikkunoita en kyllä pese.
tiistai, 29. toukokuuta 2012
torstai, 24. toukokuuta 2012
Piti sanomani
Niin, piti sanomani että täällä ollaan. Siis harjoittelemassa sääpäivystystä pohjoisessa. Päivät on menneet ihmisten selän takana istuessa ja asioita oppimassa. Tuttujen kanssa on tullut käytyä läpi kuluneita vuosia ja uusiin ihmisiin tutustuttua. Säät on kelvolliset. Siis aurinko paistaa ja kollegoilla on aikaa opettaa miten mikäkin koodi käytännössä kirjoitetaan. Illat on menneet äidin kanssa mökillä. Kilometrejä tulee pikku autolleni kovasti, ja huonon omantunnon poissa-kotoa-olosta koetan rauhoittaa tiedolla, että kotona on kaikki hyvin - muuten täällä kaikki hyvin. Huomenna taas kotiin. Ja tänne takaisin kesäkuun alussa.
lauantai, 19. toukokuuta 2012
Pohjoinen kutsuu
Huomenna käynnistyy auto pronssiottelun jälkeen kohti pohjoista. Ja perjantaina toivon mukaan takaisin. Raportteja seuraa.
keskiviikko, 16. toukokuuta 2012
Ovi vai seinä
Sitä tulee välillä olleeksi armoton itselleen ja ajattelematon toisia kohtaan, ajattelee että omat valinnat tai toisen valinnat ovat vääriä tai eivät ainakaan parhaita mahdollisia; että toisin valitsemalla olisi tulevaisuus valoisampi tai että tehty valinta rajoittaa tulevia valintoja kovin paljon. Jättää ulkopuolelle suuren joukon hyviä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Saattaa kuitenkin olla, että valintojen takana on niin paljon välttämättömyyksiä ja pakkoja, ettei ole edes oikein puhua valinnasta. Tai että riippumatta siitä miltä valinta ja sen lopputulos näyttävät, niillä on tärkeä rooli minun tai toisen ihmisen koossa pysymiselle ja sitä kautta tulevaisuudelle.
Henning Mankell sanoi tämän eilen tosi hyvin Kurt Wallanderin suulla, aika keskinkertaisen rikostutkinnan aikana:
Per Åkeson epäröi.
- Toivottavasti et pane kaikkia munia samaan koriin liian varhaisessa vaiheessa, hän sanoi.
- En minä sulje mitään ovia, Wallander sanoi. -Minun täytyy kuitenkin nojata siihen seinään, jonka olen löytänyt.
Saattaa kuitenkin olla, että valintojen takana on niin paljon välttämättömyyksiä ja pakkoja, ettei ole edes oikein puhua valinnasta. Tai että riippumatta siitä miltä valinta ja sen lopputulos näyttävät, niillä on tärkeä rooli minun tai toisen ihmisen koossa pysymiselle ja sitä kautta tulevaisuudelle.
Henning Mankell sanoi tämän eilen tosi hyvin Kurt Wallanderin suulla, aika keskinkertaisen rikostutkinnan aikana:
Per Åkeson epäröi.
- Toivottavasti et pane kaikkia munia samaan koriin liian varhaisessa vaiheessa, hän sanoi.
- En minä sulje mitään ovia, Wallander sanoi. -Minun täytyy kuitenkin nojata siihen seinään, jonka olen löytänyt.
Perehtymistä ja sen sellaista
Vajaassa kahdessa viikossa olen käynyt kolmeen otteeseen Helsingissä oppimassa työtä. Kovin paljon käytäntöä (rutiineista puhumattakaan) ei pikaisesti saa omaksuttua, mutta tiedänpä ainakin mitä pitää tehdä ja mitä pitäisi osata. Reippain mielin ensi viikolla pohjoisessa alkavaan perehdytykseen!
Työvuorolistankin sain käteen, eli pääsee suunnittelemaan missä itse on, missä perhe kulloinkin on, ja kuka kulloinkin pitää huolen nuorison perustarpeista. Ensi viikolla on pari hankalaa päivää, jotka onneksi lastenvahtimme saa luotettavasti hoidettua. Kesäkuun alkussa on myös vähän harmaata aikaa, mutta ottanemme yhden mummon ja ehkä toisenkin avuksi. Sitten helpottaa.
Ehkä helpottaa 8-vuotiaallakin. Allergiaoireet on jokapäiväiset nyt ankaran koivukukinnan aikaan, ja lääkkeet (ja niiskutus) tekevät äkäiseksi ja väsyneeksi. Voi pientä!
13-vuotiaaan kanssa olin eilen tutustumassa yläkouluun. Ikäluokka on pieni, mutta kun vajaa 90 kolmelta alakoululta kotoisin olevaa nuorta laittaa samaan tilaan, tulee siitä melko mukavan energeettinen kuhina kuitenkin. Samalla luokalle pääsi 9 tuttua, eikä syksyllä alkava uusi elämänvaihe kuulemma kammota ihan niin paljon tutustumisillan jälkeen kuin ennen sitä. Minäkin uskon, että tyttö on valmis siirtymään isompiin kenkiin ja uusiin ympyröihin. Jännä tietenkin nähdä onko vielä vuoden päästä OK olla hevostyttö ja leikkiä ja mennä verkkarit jalassa kouluun.
Yläkoulun opinto-ohjaaja jakoi muuten tehtävät. Opettajat voivat hoitaa opettamisen ja nuoret hoitavat kyllä opiskelun. Vanhemmille jäi neljä yksinkertaista tehtävää, ja kaikki niiden päälle tuleva hyvä on ylimääräistä ekstraa. Numero yksi. Lapselle riittävästi unta, yhdeksän tuntia yössä. Kaksi. Aamupala ennen kouluun lähtöä. Kolme. Koneella ei ole mitään syytä roikkua iltakymmenen jälkeen. Ja neljä. Kaupungilla ei notkuta illalla liian myöhään.
Minusta oli oikein ilahduttavaa, että joskus muistutetaan ettei se niin vaikeaa ole, se riittävän hyvänä vanhempana olo. Itse mielessään ajattelee toki, että näillä säännöillä lähinnä päästään hengissä ja hyvissä ruumiinvoimissa joskus vaikeiden nuoruusvuosien läpi, ja oma tavoite olisi se että niiden jälkeen olisi myös hyvät suhteet vanhempiin ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin tallella. Eli rajoittamisen tyylilläkin lienee väliä. Mutta tästä lisää ehkä joskus.
Lopuksi vielä kesän töistä. Perehdytyspäivien tärkeä oppi oli se, että ajamista tulee paljon. Ja autoilu on tosi tylsää. Kävin siis eilen pääkirjastossa lainaamassa kassillisen äänikirjoja, kuunnelmia ja ruotsin kielikurssin.
Työvuorolistankin sain käteen, eli pääsee suunnittelemaan missä itse on, missä perhe kulloinkin on, ja kuka kulloinkin pitää huolen nuorison perustarpeista. Ensi viikolla on pari hankalaa päivää, jotka onneksi lastenvahtimme saa luotettavasti hoidettua. Kesäkuun alkussa on myös vähän harmaata aikaa, mutta ottanemme yhden mummon ja ehkä toisenkin avuksi. Sitten helpottaa.
Ehkä helpottaa 8-vuotiaallakin. Allergiaoireet on jokapäiväiset nyt ankaran koivukukinnan aikaan, ja lääkkeet (ja niiskutus) tekevät äkäiseksi ja väsyneeksi. Voi pientä!
13-vuotiaaan kanssa olin eilen tutustumassa yläkouluun. Ikäluokka on pieni, mutta kun vajaa 90 kolmelta alakoululta kotoisin olevaa nuorta laittaa samaan tilaan, tulee siitä melko mukavan energeettinen kuhina kuitenkin. Samalla luokalle pääsi 9 tuttua, eikä syksyllä alkava uusi elämänvaihe kuulemma kammota ihan niin paljon tutustumisillan jälkeen kuin ennen sitä. Minäkin uskon, että tyttö on valmis siirtymään isompiin kenkiin ja uusiin ympyröihin. Jännä tietenkin nähdä onko vielä vuoden päästä OK olla hevostyttö ja leikkiä ja mennä verkkarit jalassa kouluun.
Yläkoulun opinto-ohjaaja jakoi muuten tehtävät. Opettajat voivat hoitaa opettamisen ja nuoret hoitavat kyllä opiskelun. Vanhemmille jäi neljä yksinkertaista tehtävää, ja kaikki niiden päälle tuleva hyvä on ylimääräistä ekstraa. Numero yksi. Lapselle riittävästi unta, yhdeksän tuntia yössä. Kaksi. Aamupala ennen kouluun lähtöä. Kolme. Koneella ei ole mitään syytä roikkua iltakymmenen jälkeen. Ja neljä. Kaupungilla ei notkuta illalla liian myöhään.
Minusta oli oikein ilahduttavaa, että joskus muistutetaan ettei se niin vaikeaa ole, se riittävän hyvänä vanhempana olo. Itse mielessään ajattelee toki, että näillä säännöillä lähinnä päästään hengissä ja hyvissä ruumiinvoimissa joskus vaikeiden nuoruusvuosien läpi, ja oma tavoite olisi se että niiden jälkeen olisi myös hyvät suhteet vanhempiin ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin tallella. Eli rajoittamisen tyylilläkin lienee väliä. Mutta tästä lisää ehkä joskus.
Lopuksi vielä kesän töistä. Perehdytyspäivien tärkeä oppi oli se, että ajamista tulee paljon. Ja autoilu on tosi tylsää. Kävin siis eilen pääkirjastossa lainaamassa kassillisen äänikirjoja, kuunnelmia ja ruotsin kielikurssin.
torstai, 10. toukokuuta 2012
Kattoremontti, päivä 7
Tänään satoi. Katolla ei tapahtunut mitään. Mutta toissapäivänä ja eilen miehet paukuttivat tehokkaasti jo melkein kaikki pellit katolle! Enää puuttuu viimeistely. Näyttää ihan hyvältä. Piha on tietenkin täynnä roskaa ja sotkua, mutta kaipa ne siivoavat osan mennessään, ja osan on 4-luokkalainen viime kesästä velkaa. Siis haravointivelkaa.
Työvoittoja ja viivytystaisteluja
Tämä postaus käsittelee terveyden- ja sairaanhoitoa lapsiperheen näkökulmasta.
13-vuotias on hetken kojeeton. Tarkkaan ottaen huomiseen asti. Oikomishoitaja otti pois kaaren, kiinteät raudat ja yövedon. Huomenna tulee joku uusi lätkä kitalakeen jatkuvasti pidettäväksi. Kunnes kasvupyrähdys alkaa ja päästään taas vääntämään alaleukaa uuteen uskoon. Huh.
Huomenna käytetään samalla vaivalla kohta kolmevuotias kuulemassa haukut peukalon imemisestä. Kun ”siitä tulee niin isoja ongelmia sitten jatkossa”.
Kohta kolmevuotias on myös palannut siihen, ettei tahdo nukahtaa yksin. Silmät suurenee suurenemistaan, naama menee ihmeelliseen väänteeseen ja tarrataan käteen kiinni. ”Minua pelottaa jos tulee jylinää. Jos tulee UKKONEN!” Tämä on otettava huomioon iltaohjelmissa, siis tämä että joku joutuu vetäytymään ukkosta pois ajamaan noin puoleksi tunniksi klo 21 maissa.
Neljäsluokkalaisella on omat jatkuvat taistelunsa koulumaailmassa – välillä on oikein hyviä päiviä ja välillä sitten niitä kun mikään ei onnistu, tulee sanottua vastaan ja koko maailma tuntuu olevan vihainen. Jos jollekin, niin tuolle pojalle tulee tekemään hyvää jäädä kesälomalle ja päästä kaiken lisäksi isän kanssa matkalle kauas kauas sukulaisiin.
Ja ekaluokkalainen oireilee siitepölyistä, oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla. Kaksi isompaa tuntuvat kasvaneen tuosta vaivasta pois, joskus kouluun mennessä oli muutamia hankalia keväitä. Pitää muistaa valvoa, ettei lapsi ole ihan 12h putkeen ulkona, niin kuin eilen pääsi käymään. Oli illalla tukkoinen ja flunssainen olo.
Huomenna käytetään samalla vaivalla kohta kolmevuotias kuulemassa haukut peukalon imemisestä. Kun ”siitä tulee niin isoja ongelmia sitten jatkossa”.
Kohta kolmevuotias on myös palannut siihen, ettei tahdo nukahtaa yksin. Silmät suurenee suurenemistaan, naama menee ihmeelliseen väänteeseen ja tarrataan käteen kiinni. ”Minua pelottaa jos tulee jylinää. Jos tulee UKKONEN!” Tämä on otettava huomioon iltaohjelmissa, siis tämä että joku joutuu vetäytymään ukkosta pois ajamaan noin puoleksi tunniksi klo 21 maissa.
Neljäsluokkalaisella on omat jatkuvat taistelunsa koulumaailmassa – välillä on oikein hyviä päiviä ja välillä sitten niitä kun mikään ei onnistu, tulee sanottua vastaan ja koko maailma tuntuu olevan vihainen. Jos jollekin, niin tuolle pojalle tulee tekemään hyvää jäädä kesälomalle ja päästä kaiken lisäksi isän kanssa matkalle kauas kauas sukulaisiin.
Ja ekaluokkalainen oireilee siitepölyistä, oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla. Kaksi isompaa tuntuvat kasvaneen tuosta vaivasta pois, joskus kouluun mennessä oli muutamia hankalia keväitä. Pitää muistaa valvoa, ettei lapsi ole ihan 12h putkeen ulkona, niin kuin eilen pääsi käymään. Oli illalla tukkoinen ja flunssainen olo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)